Mallisarjan historiasta
1999 markkinoille tuli ensimmäinen Cosinan valmistama Voigtländerin nimellä myymä Leica-kierteinen kamera Bessa L. Tämä ensimmäinen oli varsin outo lintu. Kamerarungossa oli siis Leican kierrekiinnitys, filminsiirtomekanismi, suljin kiekkoineen mutta ei etsintä minkäänlaista. Salamakenkään oli mahdollista kiinnittää erillinen etsin, kameran mukana tuli laajakulmaetsin polttoväleille 12 – 25, pitemmille polttoväleille piti hankkia eri etsin. Irralliset etsimet eivät tietenkään olleet missään tekemisissä optiikkojen kanssa ja niin muodoin kuvausetäisyys piti vain asettaa optiikan merkintöjen mukaan niin sanottuna vyöhyketarkennuksena. Tarkkaan ottaen kameraa ei tietenkään edes tarkennettu. kuvaaja arveli etäisyyden keinolla kuin keinolla ja siirsi sitten arvelunsa optiikkaan.Oliko etäisyys kohdallaan vaiko ei, sen näki sitten kuvasta. Mikään mittaetsinkamera tuo siis ei ollut. Kamerassa oli mekaaninen suljin ajoille b, 1 – 1/2000 ja optiikan läpi mittaava valotusmittari (2xS76, EV 1-19, mittarin näyttö on suoraan rungon takakannssa koska, niin, koska kiinteää etsintä ei ole). L oli ilmeiseti tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan äärilaajakulmilla ja jos siitä ottaa pois tuon irtoetsimen, niin loppu kyllä näyttää kovin orvolta ja erikoiselta.
Seuraava malli vuotta myöhemmin oli Bessa R joka on pitkälti sama kamera, mutta nyt mukana on mittaetsin jonka päällä on kolmiasentoinen kytkin merkinnöin: 75 – 35/90 – 50. Tästä valitaan etsinkuvan reunaviivat käytössä olevan optiikan mukaan. Keskimmäisessä asennossa on siis näkyvissä merkinnät sekä 35 että 90 mm:n laseille (lyhyimmän ja pisimmän polttovälin merkinnät ovat niin kaukana toisistaan etsinkuvassa, että ne eivät mene sekaisin eivätkä häiritse toisiaan). Etsimen suurennos on 0,68 ja mittaetsimen kanta 37 mm, paristoina on nyt 2xLR44. Suljinajat ovat entiset, mutta mittarin tiedot näytetään nyt kolmella ledillä suoraan etsimessä. Optiikkakiinnitys on edelleen kierteellä.
Jos Bessa L tuntui eriskummalliselta, niin entäs taas vuotta myöhemmin lanseerattu Bessa T. Optiikankiinnitys on muuttunut, nyt se on Leican bajonetti (M-bajonetti). Mittaetsin on rakennettu kameran runkoon, mutta ”sommitteluetsimet”, niin etsin jonka kautta kuva rajataan ja sommitellaan, se pitää taas kiinnittää erillisenä salamakenkään. Toisin sanoen irtoetsimellä ensin karkeasti rajataan kuva ja haetaan tarkennuskohta. Sitten katse lasketaan runkoon rakennetulle mittaetsimelle ja sillä tarkennetaan ja sitten lopullisesti sommitellaan taas tuolla irtoetsimellä. Voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta kyllä sillä on oma logiikkansa. Ensiksikin etsimistä saadaan paremmin toimivia kun ne valmistetaan erikseen joka polttovälille, toiseksi näin ilmeisesti mittaetsimestä saadaan suuri ja pitkäkantainen (53,7 mm). Kuvaaminen toki hidastuu, mutta ilmeisesti siihen tottuu. Itselläni ei ole tästä mallista kokemusta. Valotusmittarin näyttö on siirretty kameran takakanteen kuten L-mallissa. Mittarin toiminta-alue ja suljin ovat samat kuin aiemmin.
2002 tuli markkinoille tämän tekstin otsikon kamera Bessa R2. Nyt mittaetsin joka on samalla sommitteluetsin tuli takaisin (R – R2). Tämä siis Bessa R:n tavoin näyttää normaalilta mittaetsinkameralta (niin, ja onkin sellainen). Tämä on materiaaleiltaan ja työnjäljeltään selvästi viimeistellympi ja laadukkaampi kuin R (molempia malleja käpälöineiden mukaan ero on huomattava). R2 on myös painavampi ja hieman suurempi. Optiikankiinnitys on T-mallin tapaan nyt M-bajonetti. Mittari ei toimi ellei filmiä ole siirretty. Muilta ominaisuuksiltaan R2 on pitkälti R:n kaltainen, Copalin suljin on sama, mittarin toiminta-alue on sama, paristot ovat samat, mittaetsin ja polttovälin valinta, kaikki ovat samat. R2:sta Rollei teki oman muunnelmansa Rollei 35 RF:n. Se on muutoin samanlainen kuin R2, mutta etsimen merkinnät ovat 80 – 50 – 40 (Bessassa siis 75 – 35/90 – 50). Rollei teki tähän myös kaksi lasia, 40 mm f2,8 ja 80 mm f2,8 (e-bayn perusteella ovat kovin arvokkaita laseja). Rollein versio näyttää nykyään olevan varsin harvinainen.
R2 ilmeisesti oli menestys, koskapa Voigtländer laajensi sarjaa. Nyt ennen kaikkea optiikkakiinnitys vaihtui. Bessa R2S käyttää Nikonin mittaetsinkameroiden kiinnitystä ja R2C vastaavasti Contaxin mittaetsinkmeroiden kiinnitystä. Nämä ovat (poislukien optiikkakiinnitys) pitkälti R2:n kaltaisia, pari eroa on kuitenkin. Etsimen polttovälit valitaan 35 – 50 – 85 ja kameran etuseinässä on tarkennuskierä 50 mm:n optiikoille (ja laajakulmille) joille on oma kiinnityksensä: Contaxin ja Nikonin mittaetsinrungoissa oli siis kaksi bajonettia: sisempi johon kiinnitettiin 50-milliset ja laajakulmat jotka siis tarkennettiin rungosta (siksi tämä tarkennuskierä) ja ulompi bajonetti muille laseille.Tuo tarkennuskierä näyttää terävähampaiselta hammasrattaalta, epäilen että sen käyttö rikkoisi ihon sormesta aika pian. Erona vielä laukaisinnasta näissä on korkeammalla ja pinta-alaltaan suurempi kuin R2:ssa, lisäksi se on kovera eikä kupera kuten R2:ssa. R2:n laukaisinnastasta myöhemmin lisää.
2004 mallisarjaan tuli taas kaksi kameraa lisää: R2A ja R3A (molemmat M-bajonetilla kuten R2). R2 on täysin manuaalinen myös valotuksen suhteen, kuvaaja säätää itse sekä ajan että aukon. Nämä ”A” mallit tuovat mukaan vaihtoehdoksi aukon esivalinnan: kuvaaja voi nyt valita aukon ja kamera määrittää siihen soveliaan ajan. Tämä onkin keskeinen ero R2-malliin verrattuna ja sen myötä suljinaikakiekossa on nyt A-asento ja kiekon ympärillä valotuksenkorjailuasteikko kaksi aukkoa suuntaansa puolen aukon välein (uutuutena kameran takana on nasta valotuksen( siis suljinajan) lukitusta varten). Samoin nyt etsimessä alhaalla näkyy suljinajat (suljin on kuulemma hiljaisempi kuin R2:ssa). Näiden kahden uuden mallin välisinä eroina R2A:ssa on etsinsuurennoksena 0,7 ja etsinmerkinnöiksi valittavat polttovälit 75 – 35/90 – 50. R3A:ssa vastaavasti 1 ja 75 – 40/90 – 50. Näistä tehtiin myös mekaaniseen sulkimeen ( nyt siis ei aukon esivalintaa) perustuvat mallit R2M ja R3M joita valmistettiin vain vähän, ne olivat Voigtländerin juhlavuosimalleja joissa oli teksti ”250 Jahre” Ehkä voidaan ajatella, että kaikkiaan tuo R3A on mallisarjan huipentuma (valmistus loppui 2013)? Omassa käytössäni selvä puute olisi se, että etsimessä ei ole merkintöjä 35 mm:lle, toisaalta etsinsuurennos on 1.
Yllä oleva perustuu olennaisesti tietoihin joihin pääsee käsiksi tältä sivulta aloittaen (hyvä sivusto): https://cameraquest.com/voigtsys.htm
R2 käytössä
Itselläni on siis tuo R2, noihin A-malleihin verrattuna karvalakkimalli. Käsisäätöinen valotus kuitenkin sopii minulle vallan mainosti. Laitteena tämä on varsin yksinkertainen, kaikki muukin on käsisäätöistä. Mittaetsinkamerassa tietysti se kiinnostavin asia on mittaetsimen toiminta. Mittaetsimen kannan pituus siis on 37 mm ja suurennos 0.68. Minulle nuo luvut sinällään eivät sano juuri mitään. Etsinkuva on minun silmiini aivan riittävän suuri. Peiliheijastuskameralla kuvaamaan tottuneelle se on myös miellyttävän kirkas. Jos vertaan Bessan etsintä muiden kinokoon mittaetsinkameroitteni (Contax T, Canon G-III, Olympus 35 SP) etsimeen, on Bessan etsin suurin ja kirkkain. Eipä silti, kyllä Olympuksen etsin on myös erinomainen. Etsin on kuin katselisi hyvän peiliheijastuskameran etsimeen, Nikonin F2AS on etsintunnelmaltaan lähellä, noin esimerkinomaisesti. niin että siinä mielessä etsimen kanssa kyllä pärjää.
Mutta nyt kiiruhdan asioiden edelle, ensin voisi hieman kerrata perusspeksejä. Suljin on vaakasuuntainen metalliverho, ajat 1 – 1/2000 ja B, keskustapainotteinen mittaus optiikan läpi ulommasta suljinverhosta, mittausalue EV 1- 19, salamasynkroni 1/125. Filminherkkyys ISO 25 – 3200 kolmasosa-aukon välein. Etsimen alaosassa on kolme lediä. vasemmalta oikealle kolmio miinus-merkillä, ympyrä ja sitten kolmio plus-merkillä. Jos ympyrä ja kolmio palavat yhtäaikaa, on kyseessä puolen aukon poikkeama, jos vain kolmio palaa, on poikkeama suurempi. Suljin on mekaaninen, mittari vaatii kahta LR44/SR44-paristoa. Jonkinlaisena erikoisuutena valotusmittari toimii vain jos filmi on siirretty ja suljin viritetty. Kyllä tuohon äkkiä tottuu vaikka se siis merkitsee sitä, että ehkä vaihtuvat valaistusolosuhteet pitää mittailla laukaisuvalmiilla kameralla. Ei minulle tuon takia on vahinkolaukaisuja tullut, mutta outo ratkaisu valmistajalta enkä kyllä keksi tuohon mitään järkevää syytä. Ei se kuitenkaan haittaa. Optiikan kiinnitys M-bajonetilla ja etsimen optiikkamerkinnät valittavissa (kuten jo. hohhoijaa, on kerrottu), 75, 35/90, 50 mm. Etsimen suurennussuhde on 0.68 ja kannan pituus 37 mm. Lähin tarkennusetäisyys on 0,9 metriä. Siinäpä se, tämä on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen kamera.
Jatketaan. Etsin on jo kehuttu. Valonmittaus toimii hyvin joskin sen logiikkaan täytyy tottua. Nuo kolmiot ovat käskyjä. Kun palaa vasemmalle osoittava plus-kolmio, on se käsky: lisää valoa. Toisin sanoen: kun etusormi on suljinaikakiekolla, niin etusormi työntää kiekkoa tuosta asemasta nuolen suuntaan, vasemmalle. Ja vastaavasti miinus-kolmio käskee etusormea vetämään suljinaikakiekkoa oikealle. Sinällään toki loogista, ja kun tuohon tottuu, niin valotuksen säätö onnistuu kameran ollessa koko ajan silmällä. Aukko ainakin itselläni lähtökohtaisesti pysyy samana (elleivät ajat pitene liikaa liike-epäterävyyttä ajatellen). Suljinaikakiekon liike on yhdellä sormella kiertämistä ajatellen ainakin minulle sopivan jäykkä.
Ensinäkemältä ja tuntumalta kamera oli yllättävän pieni. Tämä on aika tavalla saman kokoinen kuin Olympuksen 35 SP (mistä myös näillä sivuilla on teksti) joka on kiinteäoptiikkainen mittaetsinkamera. Järjellä ajatellen tietysti Bessa on pieni. Ei ole prismaa, ei peiliä koneistoineen eikä peilikammiota. Olin tottunut siihen, että järkkärissä _on_ peili ja prisma, mutta tässä järkkärissä ei ole, ja siksi se on kovin pieni, kokonsa puolesta R2 melkein voisi olla peräisin muropaketista. No, ei nyt ihan. Kokoonsa nähden kamera kuitenkin painaa aivan riittävästi, sen puolesta se ei ole peräisin muropaketista. Paino selittyy sillä, että kamera on olennaisesti valmistettu metallista eikä muovista. Metalli tekee siitä jämäkän oloisen, kaikkiaankin työn jälki on hyvää ja täsmällistä, kamera antaa kestävän ja luotettavan laitteen vaikutelman. Ulkomuodoltaan se minun silmiini on sopivan pelkistetty ja funktionaalinen, muotoilu ei pyri muodostamaan mitään omaa vaikutelmaansa. Samalla kantikas muotoilu ei kyllä hirveän hyvin tue otetta kamerasta, toisaalta ei tätä ole tarkoituskaan käyttää käsivaralta kovin painavien lasien kanssa. Kovin pitikillä suljinajoilla käsivaralta kameran tukemiseen on kyllä hyvä kiinnittää jotakin huomiota edes sen verran että hakee toimivan otteen. Vaikka liikkuvaa peiliä ei ole, niin on kuitenkin liikkuva mekaaninen ja metallinen verhosuljin. Kovin pitkillä suljinajoilla en ole tätä käsivaralta edes vielä käyttänyt, ⅛:lla ainakin tulee vielä kelvollista jälkeä mutta niinhän vielä tulee peiliheijastukamerallakin. Kaikkiaan muotoilua voi tietysti pitää karuhkonakin.
Keskeinen kameran käyttöön liittyvä ongelma on suhteellisen vähäinen ja helposti ratkaistavissa (mikä toki sinällään on puoltolause, ettei pahempia ole). Se liittyy kameran laukaisuun ja oikeastaan koostuukin kahdesta ongelmasta. Ensiksikin laukaisimen tuntuma on epämääräinen; suljinnasta vain painuu alaspäin koko ajan samalla tuntumalla ja vasteella kunnes yhtäkkiä suljin toimii. Ei mitään varsinaista etuvetoa joten ei mitään varoitusta: kohta tulee kuva: Esimerkiksi vaikka taas tuossa Olympuksen 35 SP:ssä on laukaisintuntuma selvästi parempi ja täsmällisempi. Tämä nyt ei Bessassa kummoinen ongelma ole, oppiihan sen missä kohtaa kamera laukeaa. Alussa voi vaikka laukoa kameraa ilman filmiä jos siltä tuntuu. Alussa tuo tunnottomuus hieman häiritsi, joten se on syytä mainita. Netissä muuten jotkut käyttävät pitävät laukaisimen liikettä liian raskaana. En ole samaa mieltä: kun mitään etuvetoa ei ole, on hyvä että on edes jonkin verran vastusta. Liian raskas se ei minulle ainakaan ole. Toinen ongelma sitävastoin ei korjaannu itsekseen, mutta on onneksi helposti korjattavissa. Laukaisinnasta on huono. Se on kupera, matala ja liukkaan oloinen. Sormi asettuu sen päälle epävarmasti ja tuntuu olevan helposti liukumassa pois. Tulee sellainen sohimisen ja sohlaamisen tunne, ei hyvä. Tämä ongelma ei ratkennut itsestään tottumuksen kautta. Siihen oli kuitenkin helppo ja halpa ratkaisu, ostin iipeistä pienen nyssykällisen soft releaseja. Mitä ne muuten ovat suomeksi? Laukaisimen levennin, pehmonasta? Täytyyhän niille olla jokin vakiintunut termi. No, joka tapauksessa yksi iloisen punainen soft release ruuvattuna laukaisinnastan kierteeseen ratkaisi tuon ongelman täysin. Soft releasen myötä laukaisintuntuma kaikkiaan paranee selvästi. Kamera ei ole äänetön. Ottaen huomioon että liikkuvaa peiliä ei ole, on se kaikkea muuta kuin äänetön. Suljin päästää terävän, metallisen ”gra-gong”-äänen, ei hirveän voimakkaan mutta aivan selkeän ja erottuvan. Desibelimittarilla ihan vierestä mitattuna 40, vertailun vuoksi Nikonin F3 oli 41 ja Pentaxin KX 48 (Pentaxin kohdalla kyllä voin kuulla selvästi, että kovin ääni tulee nimenomaan peilin palautumisesta) . Lukija ihmettelee eikö aikuisella ihmisellä ole muuta tekemistä kun leikkiä äänimittarilla. No, hupinsa kullakin ja nyt lukija voi ehkä paremmin suhteuttaa tuon äänen. Niin että äänetön tämä ei ole, mutta ei myöskään erityisen äänekäs. Pitää muistaa, että tämä ei ole keskussuljinkamera vaan tässä on pystysuunnassa liikkuva metalliverhosuljin.Pitkään jotenkin vaistomaisesti kuvittelin että tässä on keskussuljin koska kerran kiinteäoptiikkaisissa mittaetsinkmeroissani sellainen on. Mutta ei, kyllä tässä on verhosuljin ja sen mukaan tätä pitää käyttää.
Sananen filminsiirrosta. Vivun liike on varsin lyhyt, mutta se tuntuu huonosti vaimennetulta (laakeroidulta?). Liike tuntuu jotenkin empivältä ja hermostuneelta. Se kuitenkin toimii aivan luotettavasti ja on siis joka kerta samalla tavalla hermostunut liike. Se tuntuu huonosti toteutetulta mutta kuitenkin toimii aivan hyvin ja luotettavasti. Ehkä en olisi tähän muuten kiinnittänyt mitään huomiota, mutta kun olen viime aikoina paljon kuvannut Nikon F2AS:llä, niin ero on kovin selvä (F2:n ja F3:n filminsiirto on kuin unelma). Lisäksi vivun liike loppuu jotenkin töksähtäen. Toistan vielä että toiminnallisuuteen tuo ei vaikuta millään tapaa, mutta kiinnitti kuitenkin huomioni; yksinkertaistettuna filminsiirto välittää halvan vaikutelman vaikka toimii aivan kuten pitää.
Muita ongelmia, outouksia tai puutteita en ole toistaiseksi huomannut. tämä on pieni ja kevyt, hyvin yksinkertainen mutta varsin hyvälaatuinen laite. Ylläolevin kameran laukaisuun ja filminsiirtoon liittyvin varauksin tämä on kyllä täysin täyttänyt odotukseni. Mittaetsin on hyvä, ergonomia on hyvä, työn ja materiaalien laatu on hyvä ja keskustapainotteinen valotusmittarikin toimii odotetusti. Kokonaiskuva kamerasta on positiivinen, tässä on enemmän asiallisen työkalun tuntua kuin mitä tämän hintaluokan laitteelta odotin. Loppujen lopuksi tämä on halpa (mutta ei huono) ja yksinkertainen kamera.
Lasit
Ennen R2:a minulla ei ollut mitään kokemusta mittaetsinjärjestelmien lasitavarasta. Kaikki vaihdettavaoptiikkaiset kamerani tähän asti olivat peiliheijastuskameroita ja niitäkin vain kolmella eri kiinnityksellä. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti ensin ymmärtää se ero peiliheijastuskameroihin, että kuvaaja ei näe kohdetta objektiivin läpi. Kamerassa ei ole peiliä. Se ei ole peiliheijastuskamera. Tämä tarkoittaa sitä, että optiikasta välittyy kameralle vain etäisyydensäätö. Toisin sanoen optiikka voi olla koko ajan käyttöaukolla, lasia ei erikseen himmennetä käyttöaukolle juuri ennen kuvaamista vaan se himmennetään milloin himmennetään ja se pysyy himmennettynä vaikka juhannuksesta jouluun. Tämäkin tietysti yksinkertaistaa koko kuviota verrattuna peiliheijastuskameran vaatimaan mekaniikkaan; kameran ei tarvitse jollakin systeemillä nopeasti sulkea ja avata himmenninlamelleja. Itsestään selvää, toki, mutta minulle uutta. Minun piti opiskella mikä on tämä Leican M-kiinnitys ja mikä on LTM-kierre ja miten ne suhteutuvat toisiinsa ja millainen adapteri tarvitaan ja millaisia rajoituksia on lasien käytössä erilaisissa rungoissa. Mielenkiintoista, aivan uusi kuvio.
Jupiter-8
Ymmärtääkseni monien muidenkin mittaetsinrunkojen ostajien ensimmäinen lasi on tämä Jupiter-8 50 mm f2. Lasista on netissä paljon materiaalia, tässä vain pari päällimmäistä.
http://camerajunky.net/2012/04/15/jupiter-8/
http://vintage-camera-lenses.com/jupiter-8-12-50-%D1%8E%D0%BF%D0%B8%D1%82%D0%B5%D1%80-8/
Tämä on siis vanha Zeissin Sonnar, kuusi elementtiä kolmessa ryhmässä, varsin peruslasi. Ylläolevissa linkeissä on paljon tietoa ja niistä pääsee eteenpäin, mutta kaksi lähtökohtaa: lasi on halpa, niitä saa e-baystä parillakympillä. Onko se yhtä huono kuin halpa? No, toinen lähtökohta on se, että se on valmistettu itänaapurissa, mitä tarkoittaa sitä, että laatu vaihtelee. Olen jonkin verran flickrissä seurannut tälle lasille omistettuja ryhmiä: laatu
todellakin vaihtelee. Ostajan on hyvä se ymmärtää, tietysti voi ostaa puoli tusinaa yksilöä kerralla, jotkut kuulemma niin tekevät.
Lasi on pieni, kevyt (130 grammaa) ja alumiininen. Suodinkierre on hieman epätavallinen 40,5 mm. Koska lasi on pieni, niin tarkennuskierä (lähempänä runkoa) ja aukonsäätökierä (ulompana) ovat lähellä toisiaan, optiikan ulkopinta käy ahtaaksi vaikka minulla on pienet sormet. Jos kameraa pitää silmällä, vaatii hieman tottumusta että sormi löytää oikean kierän niin ettei vahingossa säädä väärää. Omassa kappaleessani lisäksi aukonsäätökierä on oikeastaan täysin vaimentamaton joten useammin kuin kerran tai kaksi olen vahingossa säätänyt aukkoa kun tarkoitus on ollut vain säätää etäilyyttä. Aukonsäätökierä liikkuu aivan vapaasti, mitään pykälöintiä ei ole täyden tai puolen aukon kohdalla vaan aukko säätyy portaattomasti ja siis hyvin, mielestäni liian helposti: pienikin tahaton hipaisu muuttaa aukkoa. Olen ottanut tavaksi tuon tuostakin tarkistaa onko aukko muuttunut ”itsekseen” joten soisin kyllä että aukonsäätö olisi jotenkin vaimennettu. Tuohon toki tottuu, mutta vähän turha hankaluus se on. En osaa sanoa onko kyse vain yksilöominaisuudesta vai ovatko nämä kaikki samanlaisia. Muutoin lasi on varsin tukevan ja kohtuullisen tai riittävän hyvin valmistetun oloinen. Toki kuori on ohutta alumiinia, ei se sentään samalla tavalla tukeva ole kuin vaikka Super-Takumar 50 mm f1,4 tai monet vanhat Nikonin manuaalilasit. Sanokaamme että riittävän tukeva, ei se tunnu heti käsiin hajoavan.
Kuvanlaatu on tietysti aina lasien kohdalla kiinnostava asia. Nettiarviot ovat pääsääntöisesti hyvinkin ylistäviä. Osin kuitenkin, kuten aina nettiarvioissa, noihin ylistäviin arvioihin liittyviä esimerkkikuvia itse arvioisin vähemmän ruusuisesti. Jokainen arvioi omilla kriteereillään ja omalla kokemuksellaan. Ehkä tärkein asia on, että laatuvaihtelu on suurta, esimerkiksi flickrissä on epätavallisen selkeästi parempia ja selkeästi huonompia esimerkkejä. Laatu ei ole tasaista.
Yhdessä lauseessa: oma kappaleeni ei ole huono. Jupiter (puhun koko ajan omasta yksilöstäni, muista en sano mitään) on matalakontrastinen lasi (mikä ei konstruktion ikä huomioonottaen ole yllätys). Edes himmennettynä aukolle 8 se ei kuva-alan keskelläkään ole mikään maailmanluokan lasi. Itselläni on useita viisikymmentämillisiä jotka ovat selvästi skarpimpia. Toisaalta se ei myöskään ole mikään pullonpohja ja hiemankin himmennettynä ero keskialueen ja reunan piirron välillä on varsin vähäinen (no, sekin tietysti on odotettua). En ole jalustalta kuvannut tiiliseinää, puhun koko ajan vain ihan tavallisista kuvista. Niiden perusteella jälki myös epäteräyysalueella on rauhallista ja ennakoitavaa. En ole A4-kokoa suurempia printtejä tehnyt, mutta ainakin tuohon kokoon jälki on aivan kelvollista. Ellei minulla olisi terävämpiä viisikymppisiä, kehuisin lasi enemmän, mutta noihin parempiin suhteutettuna pidän lasi käyttökelpoisena. Jos kaipaa (itse en kaipaa) detaljien viiltävää terävyyttä suurissa printeissä, pitää kuvata jollakin toisella lasilla. Jos haluaa lasin vaikka käsivaralta tapahtuvaan katukuvaukseen, kelpaa tämä piirron puolesta vallan hyvin. Mutta mikään maailmanluokan lasi tämä ei missään tapauksessa ole. Huomautuksena: flickrissä tällä ottamieni kuvien kontrastia on usein lisätty, tämä on, kuten sanoin, matalakontrastinen (sen sijaan niitä ei ole terävöitetty). Varoitan kuitenkin vielä suuresta laatuvaihtelusta.Ja tietysti viiskymmpisellä terävyysalue on (millä on kyllä etenkin katukuvauksessa merkitystä) selvästi lyhyempi kolmeviitosella.
Color-Skopar 35 mm f2,5 MC
Voigtländer on jo jonkin aikaa tehnyt laseja eri kiinityksille, Nikonille, MFT:lle, Sonylle ja Leicalle bajonetille. Toki muillekin, mutta nämä kiinnitykset taitavat nyt olla tuotannossa. Polttovälit vaihtelevat äärilaajakulmasta lyhyeeseen teleen. Aikanaan puolivakavissani harkitsin 40mm f2 Ultronia Nikonille, mutta en oikein pystynyt sitä itselleni kuitenkaan perustelemaan koska minulla jo oli oikein hyvä Nikonin oma kolmeviitonen ja viisikymppinen. Eikä tuo Ultronkaan ihan ilmainen ollut vaikkei todellakaan kalleimmasta päästä. Erityisesti Voigtländer on keskittynyt laseihin polttovälialueella 35 – 50 mm joten siinäkin mielessä tämä oma kolmeviitoseni on kovin peruslasi. Seitsemän elementtiä viidessä ryhmässä, paino 134 grammaa, suodinkierre 43 mm, kymmenen himmenninlehteä ja pienin aukko 22. Tämä on vielä hieman Jupiteria pienempi mutta selvästi tukevamman ja paremmin valmistetun oloinen. Niin, tämä ei ole itänaapurissa tehty. Voigtländer on vain markkinointinimi, Cosinahan nämä valmistaa Japanissa. Mutta aivan hyvin valmistaa, etäisyyden ja aukon säätö toimivat täsmällisesti ja hyvin vaimennetusti. Laitetaan nyt tästäkin vähän linkkejä:
https://www.35mmc.com/23/10/2016/voigtlander-35mm-f2-5-color-skopar/
https://www.cameraquest.com/voigtlen.htm
Tästä 35 mm f2,5 lasista on useita eri versioita riippun kiinnityksestä runkoon ja esimerkiksi vastavalosuojan kiinnityksestä ja muista ulkoisesta ratkaisuista. Optisesti kaikki versiot ymmärtääkseni ovat samaa rakennetta. Oma kappaleeni on kierrekiinnitteinen.
Ensimmäinen positiivinen huomio (siis tukevuuden ja pienen koon lisäksi) oli se, että aukot on pykälöity puolen aukon välein. Hyvä. Jupiterissa tuo ei-pykälöinti kyllä jonkin verran häiritsee. Työn ja materiaalien laatu vaikuttaa hyvältä, keveydestään huolimatta lasi on Jupiteriin verrattuna paremmin työstetyn oloinen.
Lasitavaran kalleus on tietysti suhteellista, tätä nyt näyttää olevan hyväkuntoisena ebayssä myynnissä osta-nyt-hinnoilla noin kahteen ja puoleensataan euroon. Ehkä tuo lähtökohtaisestikaan ei ole kovin paljoa.
Hinnasta riippumatta tämä oli kyllä jonkinlainen yllätys. Lasi nimittäin on hyvä. Se piirtää terävästi. Piirron puolesta se on yksi parhaista kolmeviitosistani. Se on samaa luokkaa Nikonin käsitarkenteisen Ai-s f2:n kanssa ja on jo hyvin lähellä 35 Ti:n lasin (mikä on paras kolmeviitoseni) kanssa. Täydellä aukolla en vielä ole tällä kuvannut joten en pysty sanomaan minkä verran se silloin vinjetoi, keskiaukoilla se ainakaan ei vinjetoi. Geometrisiä vääristymiä en ole nähnyt (joissakin toisissa kolmeviitosissa olen nähnyt) eikä niitä kyllä vielä kolmeviitosessa saisikaan olla. Kromaattista vääristymää en myöskään ole nähnyt. Värien toisto on enemmänkin hieman viileä kuin lämmin, ei kuitenkin millään muotoa häiritsevästi.
Tässäkin aukon- ja etäisyyden säätökierät ovat kovin lähellä toisiaan, lasi on niin pieni. Aukkoa ei kuitenkaan tule säädettyä vahingossa yhtä helposti kuin Jupiterissa koska aukonsäätö on pykälöity. Teoriassa kumpaakin, aukkoa ja etäisyyttä, on tarkoitus säätää pelkällä vasemman käden etusormella. Käytännössä kierien pintauritus ja muotoilu kaikkiaan on kuitenkin sellainen, ettei se ainakaan minun kohdallani oikein onnistu vaan joudun etenkin tarkennuksen tekemään vasemman käden kahdolla sormalla jolloin siis vasemman käden otetta joutuu vaihtamaan aina tarkennusotteen ja tukemis-kuvaamisotteen välillä. Ei hyvä, ehkä pitää ostaa tällainen: https://www.lenstab.com/product-category/taab/ tai ebaystä jokin halpisvastaava: https://www.ebay.com/sch/i.html?_from=R40&_sacat=0&_nkw=focusing+handle+lens&_blrs=spell_check Jokin noidentyyppinen tarkennusapu olisi kyllä saanut kuulua toimitukseen. Nuo vipumalliset ovat enimmäkseen kammottavan rumia (ja vivut aivan liian pitkiä) niin että ehkä sitten laitan tuollaisen taabin. Toki lasia voi käyttää näinkin, hieman vain on hitaampaa.
Kaikkiaan tämä on selvästi parempi lasi kuin mitä odotin. Suosittelen.
Lopuksi
Olen tottunut käyttämään selvästi suurempia ja selvästi pienempiä kameroita. Kuvaan varsin paljon keskikoon kameroilla, ennen kaikkea kahdella Mamiyalla, RB67:lla ja 645 Pro Tl:llä. Molemmat ovat paljon Bessaa suurempia. Kinokoossa kuvaan enimmäkseen käsitarkenteisilla Nikoneilla, viime aikoina paljon F2AS:llä, sekin on selvästi suurempi. Sitten on pienempiä kameroita, Contaxit (T ja T2) ja Nikonin 35 Ti. Mitä pienemmäksi kamera käy, sitä hankalammaksi usein käy ergonomia: kaikki säätimet ja säätöpinnat ja -kierät ovat kovin pieniä ja niiden käsittely pääsääntöisesti vaikeutuu ja hidastuu (vaikka olen varsin pienikätinen). Pikkukameroissa tämä on usein ainakin osin ratkaistu pitemmälle menevällä sähköisellä automaatiolla, enemmän tai vähemmän toimivalla. Tai sitten käyttäjän pitää vain hyväksyä se, että kameraa tulee käännellä ja otetta vaihtaa. Joskus toki törmää hyvin toimiviin ratkaisuihin kuin Contax T:n hyperfokaaliset asetukset (tietenkään mikään ei estä käyttämästä Bessaa samalla tavalla Color-Skoparin (missä tarkennus on riittävän jäykkä) kanssa). Bessassa minua kuitenkin toistaiseksi hieman häiritsee optiikkojen pienuudesta johtuva epäergonomisuus. Toisaalta kun itse runko on niin pieni, niin kovin paljon suurempi lasi alueella 35 – 50 mm jo tekisi yhdistelmästä selvästi suuremman ja ehkä epätasapainoisemman. Siis kovin paljon suurempi, ehkä, en tiedä.
Jotakuta muuta nuo asiat eivät välttämättä haittaa ollenkaan, eivät ne minullekaan mikään suuri asia ole, tulivat kuitenkin jonkinlaisina yllätyksinä joten arvelin että ne on hyvä selostaa ajatellen ensisijaisesti sellaista lukijaa joka on harkitsemassa ensimmäistä mittaetsinjärkkäriä.
Rungon suhteen ei ole suuria huomautettavia. Filminsiirtovivun liikkeestä en pidä ollenkaan, mutta asiansa se ajaa. Laukaisintuntumaa soft release paransi yllättävän paljon. Muutoin (yllättävän pienestä) rungosta on kokemuksen karttuessa vain hyvää sanottavaa, etenkin mittaetsin ja valotusmittari (eipä kamerassa juuri muuta edes ole) toimivat kiitettävästi. Kaikkiaan (nyt soft releasen kanssa) runkoa on miellyttävä käyttää. Kuvaan sillä miellläni ja ainakin polttoväleillä 35 ja 50 mittaetsimellä sommittelu ja kuvaaminen on kyllä mukavaa.
Pitääkö vielä jotakin hommata, jonkinlainen tarkennusapu (joihin yllä on nuo pari linkkiä) olisi hyvä joskin ilmankin pärjää, ehkä kesäksi. Edelleen tekisi mieli hommata parempi 50-millinen. Ehkä se olisi sitten vanha LTM joko Nikon f2 tai Canonin f1,8. Katsotaan nyt kesän lähestyessä, nuo kumpikaan eivät ole aivan ilmaisia ja niissä on usein jo kaikenlaista iän tuomaa kremppaa.
Mutta kaikkiaan olen tyytyväinen. Tyytyväisin olen kameran mittaetsimeen ja valotusmittariin ja Color-Skoparin kuvanlaatuun. Ja hyvään kuvaustunnelmaan. Muuten: sen vajaan vuoden aikana minkä olen asiaa seurannut, niin iipeissä ainakin näiden osta-nyt-hinnat ovat nousussa. Päälle viidensadan euron hinnat alkavat olla jo aika korkeita.
Niin, joitakin kameralla otettuja kuvia on täällä: https://www.flickr.com/photos/54100950@N02/albums/72157687662361621
Pari kuvaa kamerasta, tässä lasina on tuo Color-Skopar
Takaa ja ylhäältä, tuo etsimen kumi on peräisin ties mistä, geneerinen suppilokumi miljoonalaatikostani.
Yläkannessa näkyy soft release ja etsimen kehysviivojen valintavipu. Jos vaikka kakskasilla aikoo kuvata on käytännössä siis hommattava erillinen etsin.
Pari kuvaa Jupiterista kameraan kiinnitettynä ja erikseen. Jupiteria ei ainakaan voi syyttää koreilusta, mutta kyllä siinä oma viehätyksensä on.
Sekametelisoppaa 
Jätä kommentti